Olen Teija Patjas, Kymenlaakson Ev.lut. Kansanlähetyksen piirijohtaja Kouvolasta.

Kansanlähetyksen syntyjuuret ovat vahvasti täällä Kymenlaaksossa. Itse en juurikaan muista noita aikoja, mutta olen saanut kasvaa sen synnyttämän hengellisen vaikutuksen seurauksena. –Ja nyt siis vastaan työstä Kymenlaason alueella.

Iloitsen työstäni, ja haluan olla kohtaamassa erilaisia ihmisiä erilaisissa tilanteissa arjen keskellä. Kutsumukseni on julistaa uskon ydintä – Jeesusta.

Haluan olla rohkaisemassa ihmisiä astumaan esiin ja palvelemaan saamillaan lahjoilla, jotta evankeliumi etenisi täällä Kymenlaaksossa sekä myös maailmalla. Lähetystyö on sydämen asia, ja sen tärkeyttä haluan erityisesti korostaa. Haluan myös rohkaista, ja kutsua ystäviä rukoilemaan ja lahjoittamaan, jotta evankeliumin eteneminen ei ainakaan ”takkuaisi” rukoilijoiden vähyydestä eikä varojen puutteesta.

On hienoa tehdä työtä omassa hengellisessä kodissa yhdessä seurakuntien kanssa.

Vastapainona työlle hikoilen kuntosalilla salitreenissä ja spinningissä. Myös lukeminen maistuu minulle. Lisäksi musiikki soi missä ikinä olenkin. Mottonani on: ” Jos jotain tehdään, niin tehdään se kunnolla”.

Rakkain raamatunkohtani on ”Niin ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat”. Room.8:1

Yhteystiedot: gsm 044 011 4152; e-mail: etunimi.sukunimi@sekl.fi